perjantai 17. toukokuuta 2013

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Heipsan !

Nää katoamistemput alkaa näköjään yleistymään, mut joskus vaan käy näin.

Tulin vilauttelemaan teille asua päivältä, kun kävin lääkärissä, ja kertomaan vähän viimeaikojen kuulumisia. :)


Jos vaikka aloteltais siitä lääkäristä. Edelliset antibiotit oli tehonneet, ja korvatulehdus (toistaiseksi) poissa (*koputtaa puuta*). Kuitenkin mulla on korvissa jännä tukkonen tunne, ja ajoittain myös kipuilua. Näiden lisäksi mulla on lähes jatkuvaa limaisuutta. 
Lääkäri tarkasti poskiontelot, jotka oli kunnossa. Pääsin myös jonkinmoiseen allergiatestiin, jossa kiva labratäti kaiveli mun nenää (tuloksista ei oo vielä kuulunut ?) ja audiogrammikokeeseen (mun kuulo on kunnossa). Lisäks tää kiva lääkäritäti oli laittamassa mulle lähetettä perusverenkuvaan, jolloin löin jarrut pohjaan, ja totesin ystävällisesti kärsiväni jäätävästä neulakammosta, joten jos ei PVK:ta ole pakko ottaa, niin sitä ei oteta. Eikä otettu. Sain myös lähetteen korvapolille, jossa mun korvia tullaan tutkimaan vielä tarkemmin. 


Lääkärijutskujen ja töiden lisäks mä edelleen treenaan ahkerasti. Ihanaa oli todeta pari viikkoa sitten, että treeni on tuottanut tulosta, ja hevosen selässä on helpompi istua. Siinä vähän motivaatiota taas itselle jatkaa.
Mulla on tavotteena päästä kahesti viikossa salille, ja kerran viikossa ratsastaan, ja välipäivät jumppailla fitillä. Ehkä se kesäkuntokin sieltä tulee ohessa.
Kaivan motivaatiota ja fitspirationia myös netistä; esim. Steffillä on ihan loistavia juttuja treenaamisesta, ja instagramin puolella seurailen WTD- Nataa ja Reasontobefittiä.

Ulospäin saattaa vaikuttaa, että mun elämä on tällä hetkellä pelkkää korvatulehdusta ja reeniä, mut ei hätää, mä lähden tästä kohta pyörähtämään ulkona A:n kanssa ;) 

Muksaa viikonloppua♥

torstai 2. toukokuuta 2013

Hiukset !

Hellou ! 

Kakskymppinen Lilli täällä moi.
Mulla on edelleen se h*lvetin korvatulehdus. Ei mulla muuta. Ensviikolla mulla on aika omalääkärille, saas nähdä... Mä veikkasin jo, että meillä on työpaikalla hometta, homehan aiheuttaa kaikenmoisia oireita, right ? Alkaa pikkuhiljaa ottaa hattuun tämmönen ihmesairastelu..




Huomaatteko jotakin uutta ? Mulla on meinaa hiukset (myös noi korkkarit on uudet...)! Uusimman cosmon mukana tuli glitterin hair guide, jossa oli ihania kesäkampauksia. Bongasin sieltä myös clipsipidennykset (29,90e), ja aattelin et "äiti mä haluuuuuuuuuuuuuun". Kaikkimullehetinyt, vai miten se meni..:D 
Mun tuurilla glitteristä oli tietysti kaikki ruskeet pidennykset loppu, joten ostin sitten sen näytekappaleen, vaikka siinä oli latvat menneet vähän huonoksi, mutta pitihän niitä muutenkin leikellä, joten -25% ovh:sta ja tukka on mun.
Tää jatkohiirenhäntä istuu itseasiassa ihan hyvin mun lyhyeenkin tukkaan, ainakin tolleen auki, tykkään ihan simona :) Saipahan taas vähän lisää inspistä omien hiusten kasvattamiseen. 
Mitäs tykkäilette ?

Nyt mä himmailen itteni ihan vaan johonkin. Muksaa loppuviikkoa :)