keskiviikko 30. lokakuuta 2013

ihahaa

Heippa taas !

Ajattelin tulla höpöttelemään teetaukoni lomassa.
 Mulla on nyt kaks vapaapäivää, jotka on kuluneet edellisessä postauksessa mainitun proggiksen parissa. Vähän alkaa iskee jonkinmoinen ahistus, kun haluisin saada asioita tehtyä nytheti, eikä se sovi tän proggiksen aikatauluun. Mutta hiljaa hyvä tulee ? Tosin mä en just nyt kestä tätä hitautta. Toisaalta kyllä parempi kuin se, että olis pitäny alkaa puuhata tätä viikon varoitusajalla. 

Mulla on ollu pari viikkoa hiljaista treenirintamalla. Juurikin tää supermegahyperproggisjuttu pisti mun aikataulut ihan sekaisin.
Eilen otin itseäni niskasta kiinni, ja kävin aamulla ratsastamassa. Hevonen oli ihan superhyvä ! Ihanaa olla yksin maneesissa kun ei tarvitse väistellä kanssa- ratsastajia. Sain hevosen pakettiin ihan uudella tavalla, ja ah se tuntui tosi hyvältä ! Jopa laukat sujui suurinpiirtein niinkuin niiden pitäisi. Eikä ketään ollut näkemässä, nyyh..

kuva
Illalla suuntasin vielä pitkästä aikaa fitille, ja vielä pidemmästä aikaa crossfittiin. Tunnilla käytiin läpi thrusterin tekniikkaa, ja lopuksi work out, johon kuului; 
  • 10 thruster
  • 20 sit up
  • 15 burpee
  • 100 naruhyppyä
  • Kaksi kierrosta, GO
Burpeet on rankkoja. Jaksan tehdä ehkä kolme täysillä, ja sitten kyllä hyytyy.. :D Anyhow, kyllä täytyy tykätä crossfit rääkistä. 


Teetauko loppui, joten täytyy jatkaa päivän puuhia. Kivaa pikkulauantaita ! :)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tohinoissaan täpinoissään

Hola ! 
Still alive, vaikkei ihan heti uskoiskaan.. 
Kootut selitykset pt noin miljardi, mutta atm elämä ajaa koneella istumisen ohi 1000000000 - 0, joten sorge. En ees muista, millon oon viimeks saanut kunnolla istahdettua sohvan nurkkaan rauhassa läppärin kanssa. 
Mut kuitenkin pääasia on, et elämä hymyilee ! Mulla on yks supermegahyperjees proggisjuttu meneillään, josta en kerro vielä yhtään mitään. Hähää ! Paitsi parhaille kavereille.. Jutskailen aiheesta lisää, kunhan asiat loksahtelee kohdalleen, ja ja ja. Mut voin kertoo, että oon supermegahyperinnoissani tästä.. :) 




Palaillaan ! Peace & Love !♥

torstai 10. lokakuuta 2013

DIY: Blingiä puhelimeen

Hankin reipas viikko sitten uuden puhelimen. Uusi puhelin vaatii tietysti uudet kuteet, joten tilasin Lux Caselta muutamat suojakuoret. Harmikseni tähän puhelinmalliin ei kovin paljon ole suojakuoria saatavilla. Haaveissa oli mm. nk. flip cover, ja timanttikuoret.

Pienen pohdiskelun jälkeen päätin toteuttaa blingikuoret omin neuvoin. Sain vinkkiä, että Tigerissä myydään kestäviä timanttitarroja edullisesti, eurolla per liuska. 

Tänään kipaisin kahvittelureissulla Tigeriin, ja äsken ähräsin itselleni ihan omat (ja uniikit !) blingblingtimanttikuoret !

Musta suojakuori 14,20e, Lux-Case


Timanttitarra-arkki 1e/kpl (yht 3e), Tiger

Ja lopputulos♥


Nuo sivussa olevat pisarat tuntuvat pysyvän hieman heikonlaisesti kiinni, mutta eiköhän siihenkin vielä jokin apukeino keksitä..

Itse tykkään ihan superisti ainakin ! :) Mitäs mieltä te olette ?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Hyvää mestaa etsimässä ja se voi olla vaik heti tässä

Heipsan !

Pitkästä aikaa asukuvaa viime viikolta, okaaten hyvät !



t-paita; kling/mekko; italiasta/ karvaliivi; H&M/ korut; guess, nomination

Kyseessä oli erään ihanan naisen megapirskeet, siis tuparit. Hän on vastikään muuttanut Hyvinkäälle. Paikallaolijat oli suurimmaksi osaksi mulle tuntemattomia, mutta sitäkin mukavampia. Ja vanhempia.... Sitä kokee itsensä toisinaan melko nuoreksi vielä..:D Kaiken kaikkiaan siis onnistuneet pippalot.


Oikeesti mua ehkä vähän hävettää, että siteeraan Robinia otsikossa, mutta ehkä se sopi hyvin (?) aiheeseen.
Kiitos, anteeksi ja keskiviikon jatkoja ;)




sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Instagram !

Sunnuntaita jälleen !

Tulin vaan huutelemaan, että meikkis löytyy ah-niin-ihanasta instagramista nimimerkillä PUTTIMO. Sivupalkissa pikalinkki.
Kannattaa käydä tsekkailemassa ! ;)

Ihanaa sunnuntain jatkoa♥

lauantai 5. lokakuuta 2013

Uutta saliohjelmaa

Huomenta ! 

Mä en taaskaan käsitä miten heräsin jo kahdeksalta. Epäinhimillistä. Noh, kahvia naamaan ja vaatekriiseilemään iltaa varten !

Sitä ennen ajattelin tulla juttelemaan mun uudesta saliohjelmasta, jota väkerrettiin PTn kanssa viikko, vaiko kaksi takaperin.

Halusin tällä kertaa ohjelmasta yksijakoisen, koska mun viikossa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi päiviä kolmeen salikertaan viikossa. Harmi. Kuitenkin halusin ohjelmasta lyhyen ja ytimekkään, koska puoltoista tuntia raudan nostelua kerralla ei kuulosta houkuttelevalta. Käytiin myös läpi mun ratsastuksenopettajan antamat palautteet mun könötyksestä. 

Ohjelmasta tuli melko simppeli. Jalkoihin yritetään hankkia lisää voimaa kyykkäilemällä (au♥), ja keskivartalon lihaksistoa etsitään mm. linkkuveitsiliikkeillä. Muuten ohjelma sisältää aika perus liikkeitä, habaa ja uutena rintalihaksia. 

Parin kokeilukerran jälkeen tuntuu hyvältä. Takalisto ja vatsat huutaa hoosiannaa ja haba näyttää kieltämättä hyvältä. 




Ihanaa lauantaita, ja ollaan ihmisiksi ♥