torstai 31. toukokuuta 2012

Uusia tuulia

Jee, otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni, ja tein uuden bannerin !:) Lisäksi vaihdoin ulkoasua muutenkin, ja tein pari pikku muutosta.


Mitäs tykkäätte ?:)


ps. allekirjoittanut ei ole käyttänyt kuvankäsittelyohjelmaa aikoihin muuhun kuin kuvien uudelleen rajaamiseen, joten se näkyy myös bannerissa, pahoitteluni :DDD

We rock

Mä en nyt tiedä mistä kirjoittelisin, pää kumisee tyhjyyttään (ei ollut uusi tieto, hehe).


Eilen käytiin luokan voimin viimeistä kertaa koululla. Saatiin jutella SPR:n kriisityöntekijöiden kanssa, ja käytiin läpi the maagista perjantaita. Iiik, mä oon huamen virallisesti lähihoitaja !:)
En villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut odottaa, että jonain päivänä mulla oikeesti on se lakki kädessä, paperit kourassa, ja elämä edessä. Aika pelottavaa, mun ei enää koskaan tarvi istua koulun penkille (oikeestaan mua vähän himottais käydä joku haavanhoitoon liittyvä erikoiskurssi).


Kuvitukseksi tähän väliin eilistä asua. Farkkua, farkkua ja ... tpaita. 




Sen jälkeen, kun on ollu töissä vanhoissa farkuissa, valkosessa tpaidassa, ja vanhassa miesten hupparissa, ja lomaillu pari viikkoa, on tosi hassua joutua miettimään päällepantavaa. Tätä ei voi kutsua ees vaatekriisiks, tää on ennemminkin pukeutumishämmennystä. Oon tietenkin koko ajan lueskellu ahkerasti mm. Cosmoo, ja selaillu blogeja, joista hakenu inspiraatiota pukeutumiseen, mutta minkäs teet.




Jopas tuli taas sekavaa höpötystä, no can do, pistetään huomisen jänskäämisen piikkiin. 
Huippu viikonloppu olis kuitenki tiedossa, satoi tai paistoi !:) 

Haleja kaikille ja onnea viikonloppuna valmistuville !♥







tiistai 29. toukokuuta 2012

Detox - Jälkimietteet

Huh, ohi on ! 


Eli hommahan meni niin, että mä hetken mielijohteesta ostin paikallisesta luontaistuotekaupasta kahdenkymmenen päivän Detox- kuurin. 
Detoxin tarkoituksena on siis elimistön puhdistuminen, ja luonnonmukaisen toiminnan tukeminen. 
Kuuri toteutetaan Detox- juomalla (12ml Detox- nestettä sekoitetaan 1,5l vettä, ja juodaan päivän aikana), runsaalla veden juonnilla, ja pienillä ruokavaliomuutoksilla. Kuurin aikana tulisi suosia hedelmiä ja kasviksia, palkokasveja, kalaa, ja mahdollisimman vähän käsiteltyjä raaka-aineita. Kahvi, alkoholi, valkoiset viljat, maitotuotteet ja punainen liha ovat pannassa.


527455_326928440702609_100001563685480_876497_1629564129_n_large
we♥it


Oman kuurini toteutukseen otin avuksi Jutta Gustafsbergin dieetin, jota muokkailin Detoxia tukevaksi. 


Jutta Gustafsbergin dieetti suurinpiirtein:
Aamu
- Kaurapuuro, raejuustoa ja mehukeittoa
Lounas
-100g kala, kana tai liha
-200g kasviksia
Välipala
- Purkki maitorahkaa 
-100-200g marjoja
Päivällinen
-vähän perunaa, riisiä tai pastaa
-100g kala, kana tai liha
-200g kasviksia
Iltapala
-Purkki rahkaa tai 100g raejuustoa
-Vehnäleseitä


Tosiaan, kuten näkyy, maitorahkaa ja raejuustoa on tullut syödyksi,mutta ruokajuomaksi vaihdoin veden.  Samoin join aamulla kupin kahvia, mutta sen jälkeen aina vähintään lasi vettä. Punaista lihaa tuli nautittua jonkin verran, mutta yritin pysyä kanassa ja kalassa. Leivän päältä karsin kaiken pois, eli joko tumma leipä pelkältään, tai sitten esim. paistettu/keitetty kananmuna päälle, tai vain vihanneksia. Maitorahkaan lisäsin usein (supersokerista, yhyy) marjamysliä (nam♥).


406927_300048853369507_203181879722872_822723_2070822688_n_large
we♥it

Omalta osaltani kuuri onnistui aika hyvin. Join nesteitä enemmän kuin ikinä (ja pissitti myös enemmän kuin ikinä :D). Opin syömään kasviksia; päivässä tuli syötyä saman verran vihreää, kuin normaalisti kahdessa viikossa, mutta en valita. Opin myös katsomaan, mitä suuhuni pistän. Oli mielenkiintoista koota mm. erilaisia salaatteja ja tehdä itse esim. jauhelihapihvejä (omnomnom).
En osaa sanoa, tuntuuko olo kevyemmältä tai muutakaan. Painon pudotus ei ollut tavoitteena, mutta kuurin myötä lähti kolme kiloa. Liikunta tuntui helpommalta, eikä aamullakaan niin väsyttänyt. Pidin huolta, että syömisten välissä oli 2-4 tuntia (joskus lipsahti useampaankiin tuntiin). Vointi oli itseasiassa aika hyvä.

Tumblr_locareetbi1qbn77to1_500_large
we♥it

Nyt kuurin jälkeen yritän jatkaa monipuolista ruokavaliota ja kasvisten syöntiä. EIilen ostin ensimmäisen kesäjäätelön, ja ah, se maistui ihanalta.

Pelkona on, että nämä kadotetut kolme kiloa hiippailevat takaisin vähintään tuplanopeutta siitä, mitä ne lähtivät. Yritän kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja pitää ylimääräiset herkuttelut kurissa, ja jatkaa liikuntaa treeniohjelmani mukaisesti (niin varmaan.........).
 
Kuuria voin suositella kaikille kokeilunhaluisille, ja kuria omaaville henkilöille esim. kesäkuntokampanjan ohessa.






sunnuntai 27. toukokuuta 2012

"Kai sä oot vielä hengissä ?"

Heräsin yöllä kovaan vesisateeseen ja helikopterin ääneen. Joitakin hetkiä myöhemmin tuli tekstiviesti, jonka luin vasta aamulla. 
Mielestäni oli itsestäänselvyys, että olen hengissä, kuinka niin ? Sitten muistin yölliset helikopteriäänet ja avasin tietokoneen ja uutissivustot. 
Jo uutissivuilla olleet otsikot "Hyvinkäällä ammuttu, 18-v tyttö kuollut" järkyttivät syvästi. Kuinka tällaisessa paikassa voi tapahtua jotain näin kamalaa.
Seuraavaksi avasin Facebookin, ja lähdin selaamaan uutisvirtaa alaspäin, ehkä sieltä selviäisi jotakin. Valitettavasti selvisi, että ensimmäinen uhri oli luokallani.


hs.fi
 Kokoonnuimme luokan kanssa muistamaan ystäväämme, myös lehdistö oli paikalla ikuistamassa suruamme.

Ensimmäisenä tulee mieleen kuinka käsittämätöntä, epäreilua, tämä on. Ja tietysti "miksi". Miksi joku menee, ja ampuu itselleen ehkä tuntemattomia ihmisiä. Miksi juuri tämä ihana, aurinkoinen, hymyileväinen, nauravainen, päivän pelastaja- tyttö. 

Toivon todella, että näiden traagisten tapahtumien jälkeen puututtaisiin nuorien ongelmiin nytheti, eikä vasta huomenna. Oltaisiin nuorille tukena. Kuunneltaisiin, kun kaverilla, tai vaikka edes puolitutulla on huolia. Autetaan ihmistä, ennenkuin on liian myöhäistä. 

facebook
 


tiistai 22. toukokuuta 2012

Mitäs me lomalaiset

Niinpä.


Eilen käytiin kasaamassa kirpparipöytää äiteen kanssa. Pöytä löytyy Willan kirppikseltä, pöytä nro 19, eli sinne vaan :)


Näin loman kunniaks oon nyt kaks päivää ollut ja maannut auringossa, nauttien alkaneesta kesästä, ja unohtaen kisahuolet. Täydellisyyttä. Rusketusrajatkin alkaa oleen aika kivat, ainoo vaan, että mun koivet ei meinaa saada väriä, wtf. 





Takapihalla arskaa ottaessa mukana oli miniporkkanoita, uusin Elle (ekaa tilipäivää odotellessa), ja mikäs muukaan kuin Detox- juoma. Detox- kuuri on btw jo yli puolenvälin, sunnuntaina olis vimonen päivä :) Kirjoittelen arviota ensiviikolla.



Terkkuja :)




perjantai 18. toukokuuta 2012

Asennekysymyksiä

Karu fakta. Kaikki riippuu omasta asenteesta.


Tässä ammatissa kun ollaan (lähihoitaja), tapaa niin monia erilaisia ihmisiä, erilaisissa elämäntilanteissa, erilaisien taustojen kanssa. Joskus on hyviä päiviä, ja joskus ei niin hyviä, aina ei jaksaisi just sitä tiettyä mummoa, mutta kun ovikelloa rinkuttaa, rupeaa taas miettimään, miksi tätä työtä tehdään. Loppujenlopuksi se mummo onkin ihan mukava.




Äsken kirosin Detoxiani alimpaan helvetiin, kun kastuin kotimatkalla, enkä voinut keittää kuumaa maitokaakaota itselleni lämmikkeeksi. Sen sijaan keitinkin teetä (toim. huom: allekirjoittanut ei koskaan, siis never-ever, juo teetä), joka osoittautuikin ihan hyväksi (ja lämpimäksi) ideaksi. Kaikkea kannattaa siis kokeilla :)

Kuva


Eilen olin katselemassa lännenratsastuskisoja läheisellä tallilla, ja päätin, että nyt on ratsastettava superhyvin (koska viikon päästä on kisat, iik). Jossain vaiheessa hevosta satuloidessa ajatus kuitenkin unohtui, mutta onneksi opettaja jossain vaiheessa tuntia karjaisi "NYT ASENNETTA LILLI", ja johan rupesi toimimaan.


Omalla asenteella pääsee loppupeleissä pitkälle, kunhan jaksaa yrittää :)

Kivaa viikonloppua !




tiistai 15. toukokuuta 2012

8)

Helou ! 


Allekirjoittanut nautiskelee ulkona vallitsevasta auringon paisteesta monella tapaa: työmatkoilla, urheillessa, ja muutenvaan takapihalla lehtiä lueskellessa, ja alkurusketusta hankkiessa (mulla on jo rajat !♥).
Mulla on itseasiassa aika hyvä fiilis meneillään. Huomenna on vimonen työssäoppimispäivä, ja sehän tarkoittaa ruhtinaallista kahden ja puolen viikon lomaa ! *Taputapu*




Auringosta nautittiin myös sunnuntaina. Kävin isovanhempieni kanssa kotiseutukierroksella heidän kotikaupungissaan Riihimäellä.
Kyllä oli taas pieni lapsi ihmeissään kun pappa ajoi metsikköön vanhan talon perustuksille, ja kertoi, että se oli hänen lapsuudenkotinsa. Lisäksi kierrettiin läheinen metsikkö, missä oli leikitty Tarzania, ja korkeushyppyä. Tulipa vastaan monttukin, jonne pappa oli pienenä koltiaisena pudonnut jään läpi.
Aina oppii jotakin uutta :)



Huomaattekos muuten meikäläisen liuhuletissä jotain uutta ? No ponnari, sen saa ponnarille ! Voi tätä riemua :D Kyllä mun ahkera takatukankasvatus vielä palkitaan !

Tosi jännä ajatella, että tänään on vasta tiistai. Iltavuorosta aamuvuoroon hyppääminen saa kellot ja pasmat ihan sekaisin, ohhoh. Noh, loma kolkuttelee jo ovella :)

Ihanaa viikon jatkoa ♥

lauantai 12. toukokuuta 2012

Ruokaa 94 hengelle.

Kaikkeen sitä ihminen suostuukin :D 


Olin tänään pitkästä aikaa mukana partiojutuissa, tällä kertaa hellan ääressä ilkeän keittäjätädin hommissa. 
Ruokaa tuli tehtyä yhdeksällekymmenelleneljälle (94) hengelle, siinä samassa naurettua pissat housussa ja sai siinä pari kauhaakin kokea julman kohtalonsa...



Pari kiloa sipuleita *niiiiiisk*

6,5dl riisiä


Muutama kattila... Näitä ei ollut kiva tiskata


Kauha sanoi naps, hupsista..


Aika perus lauantai siis.. Tykkäsin kyllä kovasti, vaikken partiojutuissa olekaan ollut mukana useampaan vuoteen. Kyllä nyt jaksaa taas :)

torstai 10. toukokuuta 2012

The Versatile Blogger Award



Kiitos Tiuhti♥





Säännöt / The Rules

1. Nimeä 15 bloggaajaa. / Nominate 15 fellow bloggers.

2. Kerro heille tunnustuksestasi. / Inform the bloggers of their nominations.

3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi. / Share 7 random facts about yourself.

4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen. / Thank the blogger who nominated you.

5. Lisää the Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi. / Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post.





---


1. Oon tosi huono pukeutumaan mihinkään muuhun väriin kun valkonen/harmaa/musta
2. Mulla on "tosi hyviä ideoita", viimeisimpänä edellisessä postauksessa esillä ollut Detox- kuuri..
3. Näistä "tosi hyvistä ideoista" johtuen, mulla on satunnaisia kausia, olen mm. yrittänyt ryhtyä kasvissyöjäksi, siinä kuitenkaan onnistumatta.
4. En tule lasten kanssa toimeen alkuunkaan, musta ei ikinä olisi lastenhoitajaksi, en kestäisi.
5. En myöskään pidä kissoista, niillä on terävät kynnet ja hampaat. Tämän vuoksi olen niille "allerginen"
6. Säästän omaa ensiasuntoa varten. Parvekkeellinen kaksio keskustan lähettyviltä, kiitos.
7. Kiroilevan Siilin Antti- siili on lempi sarjakuvahahmoni :)


Huh, olipas haasteellista :DD


---


Haastan....
1. Ella T.
2. Elli
3. Kiia
4. ia/Colour me
5. Rva Melli / Kynttä pidempää

En haastele enempää ihmisiä, viiden keksimisessä oli jo tarpeeksi :)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Detox

(varoitus, sisältää aitoa blondiutta/tyhmyyttä)


Koska kaikkea pitää muka kokeilla. Voi piru sentään !


Marssin siis luontaistuotekauppaan, ja kysyin myyjältä suositusta hyvästä puhdistuskuurista. Ihan vaan huvikseni, koska eihän siitä haittaakaan olisi. 
No myyjä kierteli ja esitteli eri tuotteita. Aluksi meinasin ottaa jonkun pillerimuotoisen, koska se oli halvin, mutta päädyin sitten kuitenkin MethoDrainen Detox- kuuriin. 


Ajelin tyytyväisenä kaupungilta kotiin, ja rupesin selaamaan pakkauksen mukana tullutta info- lehtistä. Meikäläisen tietämättömyyden (tai blondiuden) taso on tällä hetkellä päätä huimaava, sillä olen näköjään ryhtynyt dieetille. Hups..




Noh, netti avuksi, ja detoxia googlailemaan. Löysinkin jo pari hyvän kuuloista diettiohjetta, joita voisin suurin piirtein noudattaa. Ihan ääripäähän en kuitenkaan ole menossa, mm. kahvista en luovu. Saa nyt nähdä, mitä tästä tulee.

Tänään täytyy siis tehdä vielä ruokasuunnitelmaa ja suunnata kauppaan. Vaa'alla käyntikään ei vissiin pahitteeksi olisi. 

Lupaan päivitellä kuulumisia myös kuurin osalta :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Motivaatiota lenkkipolulle ja kotitreeniin

Aurinkoista sunnuntaiaamua !:)

Eilen lenkillä rupesin miettimään, mikä mua oikeesti motivoi juoksemaan kieli vyön alla, ja tekemään lihaskuntoliikkeitä vatsalihakset krampissa.
Ensimmäisenä tuli heti mieleen valmistujaismekko. Joo, se mahtuu mulle, ja näyttää kivalta mun päällä. Mutta mä voisin näyttää vielä kivemmalta se päällä... Got the point ?


Short-cocktail-dresses-hd001065_large
we♥it


No seuraavaksi sitten tuli mieleen mun päälaji, eli ratsastus ja ne pirun kisat, jotka on ihan kohta. Olis tosi kiva saada lihaskuntoa, jonka avulla hallita kroppansa sielä hevosen selässä. Eikä siitä kestävyyskunnostakaan olis haittaa, kun välillä tuppaa tulemaan sellainen "oota ope hetki, mä vedän henkeä, kun ei kunto riitä"- fiilis.

Tumblr_m2yfpkehqb1r9yws0o1_1280_large
we♥it

Kesää ajatellen, olis myös tosi kiva näyttää hyvältä mm rannalla (ikäänkuin mä kertaakaan raahautuisin mihinkään rannalle...), taikka ihan vaan shortseissa kaupungilla. Mulla on aika paha perse-/mahakompleksi nimittäin, ja olis kiva käyttää shortseja ja istuvaa toppia, ilman että joudun miettimään pömppömasua, tai löysänä heiluvia reisiä..

Tumblr_m37drczzgq1qzjls6o1_500_large
we♥it

Seuraavan kerran, kun motivaatio on kadoksissa, kaivan ensimmäisenä valmistujaismekon kaapista. Eiköhän sillä saa taas muistutetuksi, miksi tätä hommaa tehdään.


Kivaa sunnuntain jatkoa :)