Ei siihen jännityksen aiheuttajaan ihan vielä, ensiksi ajattelin pistää pitkästä aikaa ihan tuoreen asukuvan tältä päivältä.
Ei pahemmin ole tullut kuvailtua asuja, kun pimeä tulee niin äkkiä, eli ei ole kunnollista kuvausvaloa, jolloin tulos on *köh* ei-niin-hyvä. Toiseksi multa puuttuu taas sopivalla korkeudella oleva kuvausalusta.
Noh, kuitenkin:
Huomatkaa toki semisti mätsäävät neule, toppi ja rusettikaulakoru !(;
JA SITTEN se mun jännityksen aihe, eli Maata Näkyvissä- festarit ! Oon taaskin odottanut kyseistä tapahtumaa hmm. esiintyjien julkistamisesta asti (eli toukokuulta ?), ja vihdoinkin odotus palkitaan tulevana viikonloppuna Turun Messukeskuksessa ja Turkuhallissa !
kuva Matti Herranen, bongaa Putti !
Saraste - Kolme yötä hautausmaalla
Viikonloppua odotellessa ;)
Voi ku sulla on kivat hiukset. :-)
VastaaPoistakiitosta :)
VastaaPoista