Se jännä tunne kun

.....ei oikein tiedä niistä tunteista. 
Tuntuu, että ois ihan hirveesti ajateltavaa, muttei kuitenkaan ole.

Lähinnä mun päässä pyörii eräs yksityinen palvelutalo, josta hain vakituista lähihoitajan virkaa. Huomenna loppuu haku. Mä en luultavasti nuku ens yönä, kun odotan, tuleeko kutsua haastatteluun, vaiko ei. Olis kuitenkin ihan superia saada vakituinen virka, kun paikkakin vaikutti kivalta.

Toisena, noin kerran kuussa, ja pari päivää kestävä perusangstaus. Siis ei menkat. Liittyen toukokuun tapahtumiin.

Mä edelleen odotan, että hän kävelee kaupungilla tai baarissa vastaan ja halaa, moiskauttaa pusun poskelle, hymyilee ja nauraa. Hymy täynnä elämäniloa, kiltteyttä, viattomuutta ja jollain tavalla myös ilkikurisuutta. 

Ikävä ei riitä kuvaamaan tunteita.

Edellisen johdosta mä päätin viettää tänään koti-illan. Kudon, ja luen Nalle Puhin 80- vuotis juhlajulkaisua, ja mietin, miten helppoa elämä  oikeestaan on. Ehkä huomenna on parempi päivä. Tsemppiä.